lauantai 28. joulukuuta 2013

Lauantai-ilta ulkona

Meillä asuu villi nuori likka, joka tykkää riekkua ihan outoihin aikoihin ylhäällä. Kyllähän te kaikki varmaan tiedätte, millasta on yrittää pitää kurissa sellasta kaveria, jonka menojalka vipattaa jatkuvasti...

Lilluska on ehtinyt jo sen verran kypsään ikään, ettei sitä kamalasti enää kiinnosta tollaset huvitukset. Se vaan tykkää öisin pureskella pähkinöitä auki niin äänekkäästi että puolet talosta herää.

Kuitenkin, seuraavaksi Rääbelssönin mietteitä lauantai-illasta (iltapäivästä).

"Vihdoinkin ulkona! Taksi tuli mutta hitaasti, eikä tää ees oo hääppösen näkönen taksi. Odotin kyllä jotaki limusiiliä (niinpä) tai jotakin mutta kelvatkoon tää halpa loota... Vai uskollinen ystävä!"
"Alkuverryttelyt... Ja vasen jalka taaaaaakse!"
"Mesta oli aika roskanen ja jostain syystä portstarit ei antaneet mun maistella tätä eksoottista herkkua..."    

Kyseessähän oli siis minun vauvapeittoni, eli ah niin rakas elämää nähnyt pikkuruinen peitto, jonka oli tarkotus antaa Viljalle mahdollisuus tulla pois paljaalta lattialta lämmittelemään (jos lattia on viileä) ja kiipeilemään.

"Se oli hyvin vaikeakulkuista maastoa."
"Mutta koska olen ylivoimaisen ketterä ja notkea, selvisin esteistä ihan tosta vaan."

Aiemmin päivällä Rääbelssön kellahti selälleen kun se kurotti matoa mun kädestä.

"Paikalle saapui epäilyttävä heiluva esine, jota selkeästi ohjasi joku suurempi voima."
"Katsoin parhaaksi näyttää sille että kuka täällä määrää!"

Pikkusisko keksi kokeilla, josko Rääbelssön haluais leikkiä vetoleikkiä... Ja halusihan se!
Alkoi vaan vähän huolestuttaa ne langat jotka irtoili tuosta villistä vetolelusta, mutta onneksi se ei lopulta ollutkaan niin kauheen kiinnostava että siitä olis pitänyt lankoja kiskoa...

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kolme itämaan tie-- eiku hamsteria

Jyrsijöilläkin pitää toki olla joulu - mutta ei tietenkään mitään isoja lahjoja, koska minun äitini ei jaksa enää tätä tavaranpaljoutta joka tursuaa joka saakelin nurkasta.

Siispä tänä jouluna meillä kiskottiin joulukeksiä eli tuollaisia mustikka- ja yrittikiekkoja.

Isosisko tuli jouluksi oman syrkkiksensä kanssa meille, mutta tämä "kummityttö" kyllä sai joululahjaksi upean kaarnamökin... Ihan vaan kun sillä on vähemmän tavaraa kun meillä!

Asiaan.

Haluaisin tässä nyt tämän lahja-aiheen kautta hieman ihmetellä hamsteritarvikkeita, niiden myyjiä ja ostajia.
Koska suoraan sanottuna saatan yhä edelleen järkyttyä, kun seilailen lemmikkitarvikeliikkeissä. Suomenhan pitäisi olla (Saksan lisäksi?) johtavia jyrsijämaita. Tai siis ymmärtääkseni täällä tajutaan vähän paremmin hamstereiden päälle, mutta ei perkele, ei se kyllä kaikkiin päde!

Voe mahooton! Muovijuoksupyörä!

Kaarnamaja on ihana, samoin yrttikiekot joiden tuoteselosteissa ei mainita keinotekoisia säilöntä- tai väriaineita (ovat muuten Saksasta). Eikö ne ihmisistäkin näytä ihanilta ja sopivilta hamstereille?
Ei ilmeisesti kun edelleen näkee kuvia netissä hamsteriparoista, jotka viettää "luksuselämää" muovipalatsissa muovimökissä muovikippojen ja kuppien ja ihanminkävaanmuovijutun kanssa. Kuka on saanut pieneen päähänsä sellasen ajatuksen, että muovi on ehdoton ykkönen elämille, jotka luonnossakin nukkuu heinäpesässä tai kannonkolossa?

Suorastaan yököttää katsoa miten ihana puhtaanvalkea talvikko kurkkaa helvetillisen pinkistä glitterilinnakkeesta. En ole totaalisesti muovisia virikkeitä vastaan, mutta mielestäni sen ei pitäisi hamstereilla olla päämateriaalina kodin sisustuksessa.

Kenellekään ei ole sitten tullut mieleen esimerkiksi se, miten epähygieeninen hirvitys joku umpinainen muovitalo on. Muovi ei hengitä, toisin kun puu (joka ei toki sekään maagisesti torju bakteereita), joten sinne kerääntyy kosteutta sun muuta joka on aika pikkusen ikävä homma sille hamsterille... Vielä kun jotkut sankarit keksii kusta sinne nukkumapaikkaansa. Niiku meidän Lilluska.

Meillä tykätään nylkeä kaarnamökkejä.

Ilmeisesti on tavattoman hankalaa yrittää käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä pikkujyrsijöiden kanssa. Lisäksi koen suunnatonta hämmennystä kohdatessani sen ristiriidan, että ihmiset haluaa päästä mahdollisimman halvalla hamstereiden kanssa, mutta SILTI pitää ostaa sitä pesävanua, vaikka vessapaperin käyttö on halvempaa (ja turvallisempaa.) Sitä paitsi vessapaperin silppuamisessa on paljon enemmän mielekästä puuhaa sille elukalle, kun valmiin vanuhötön kuskaaminen pesään.

Siitä vaarallisuudesta vielä sen verran, että pesävanu ei välttämättä aiheuta vaaratilanteita, mutta sen kanssa riski on suurempi kuin paperin. Ja minä yritän ainakin minimoida riskit, koska en ihan kamalan mielelläni katso kun hamsterini kakkaa pinkkiä lankaa kun vanu on kietoutunut pötköksi sen masussa.

Hamsterit tykkää touhottaa, maistella asioita, purra, raadella, rikkoa, repiä... Pahvi, puu ja savi vaan yksinkertaisesti sopii paremmin virikkeiden materiaaleiksi kun se saatanan muovi jota on muutenkin joka paikassa.

Että hyvällä joulumielellä taas!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Ne nimet

(Pahoittelen, jos postaus tuottaa Sinulle mielipahaa. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni.)

Hamsteri on siitä hauska eläin, että sille sopii vaikka millanen nimi. Ei tarvi välttämättä olla nimi ollenkaan, voi olla vanha suomalainen nimi, ulkomaalainen pitkä ja vivahteikas... Hamsterista on niin moneksi!

Mutta mikä perkele siinä on että silti ihmiset nimeää karvaperseensä kerta toisensa jälkeen jollakin nimihirviöllä kuten Hamtaro, Nappi, Hamsu, Viuhti, Hamu, Vili, Namu... HYVÄ ON. Ne on aika hamsterimaisia nimiä ja joku elukka nyt sattuu olemaan sellainen että sen nimeksi sopii vaan se kulahtanut Vili Vilperi, mutta inhottaa lähinnä se, ettei ihmiset edes yritä käyttää mielikuvitusta.

Väkisinhän näitä tällasia nimiä tulee, jotka on sit tosi ominaisia jollekin eläimelle... Eikä sitä oikein voi estää mitenkään. Harmittaapa vaan niin pirusti, kun miettii millasen kuvan tällanen söpö Hamtaro-syrkki antaa ihmiselle, joka ei ole niin perehtynyt hamstereihin.
Sehän tietysti vahvistaa sitä oletusta, että hamsterit on juuri niin kun vallitseva käsitys sanoo. Pikkutyttöjen ihania söpöjä helppoja halpoja persoonattomia lelupörriäisiä, joille riittää se eväsboksi kodiksi! Tai ainakin mulle tulee heti sellanen mielikuva, että ahaa, tuo Hamu-talvikko ei ainakaan omista ihmistä joka olisi erityisen perehtynyt asiaan.

Näinhän se välttämättä ei ole, mutta sellanen kuva siitä tulee. Ja toivon että Suomi vois olla tällanen uudisraivaaja jyrsijämaailmassa, että ihmiset kaikin puolin huolehtisi parhaansa mukaan kaikista kontolleen ottamistaan elollisista.

Meni taas ohi aiheen.
Ne nimet.
Olen tällanen kiihkohamsteriharrastaja, siksi rinnastan hamsterit tässä nyt ihmispentuihin. Eihän omalle lapsellekaan anneta vaan sitä nimeä joka on myös naapurinkin lapsella, vaan sille halutaan antaa nimi jota jaksaa sitten hokea ties kuinka monta kymmentä vuotta. Miksi sitten mille tahansa muulle vois antaa vaan jonkun nimen, sellasen "no kun mun serkun kummin kaimallakin on Viliksi nimetty talvikko"?
Väkisin tulee samoja nimiä mutta pitääkö TAHALLAAN valita aina sama nimi kun jollakin toisen hamsterilla. Hyviä nimiä voi tietysti kierrättää, mutta sori nyt vaan, en näe että Hamtaro olis yksi niistä...

Itse tykkään yleensä todella paljon kasvattajien antamista nimistä, enkä malta odottaa, että joskus hamassa tulevaisuudessa saan itse ehkä nimetä talvikkovauvoja. Tykkään myös keksiä kutsumanimiä kasvattajien antamista virallisista nimistä. Miksei ns. tavalliset hamsteriharrastajat viitsi nähdä niin paljoa vaivaa kun kasvattajat?

Hyvä on, hyvä on... En voi väittää että esimerkiksi oikealta nimeltään Virnaperhosen niin sanotusti oikea kutsumanimi olisi yhtään sen hohdokkaampi kun joku iänikuinen Nuppu... Virnaperhosta aiottiin ensin sanoa Virnaksi, mutta koska ärrävika, siitä tuli Vilja. Vilja ja Lilja, heh heh, ihan kun jonkun kuusvuotiaan nimeämät.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen: harvemmin meillä näitä lapsia sanotaan Viljaksi ja Liljaksi!

Terveisin minä, joka sanon hamstereitani Lilluskakski ja Rääbelssöniksi.

Rääbelssön, tuo kauniista nimistä kaunein.


No eikö se näytäkin ihan Lilluskalta?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sisustussuunnittelijan vikaa

Isosiskossa, meinaan.
Ihana, kun on sisko, joka haluaa autella hamstereiden kanssa ja joka ei pelkää liata käsiään, mutta kun sanon että Rääbelssön ei tajua järjestyksen muututta että mihin se perse mitää raahata kun haluaa nukkumaan, niin kannattaishan sitä uskoa... Tuntuu että Rääbelssön ei ole penaalin terävin kynä, vähän hölmöhkö lapsukainen.

Näin hieno järkkä. Oikealla purua vähän enemmänkin ja purujen alla kananmunakenno jossa kaksi reikää.

Hieno järkkähän se on, ei siinä mitään! On varmasti tekemistä pikkuselle, tutkittavaa ja kaikkea. Mutta ei perkele ei se vaan tajunnut missä se kananmunakenno on, kun kumpikin oviaukko oli purujen alla.

Aamulla sitten heräsin siihen että Rääbelssön kuorsasi (?). Kysyin siltä sitten että mitä hittoa, kaveri, ja tämäpä oli nukkumassa tuolla heinäpesän vieressä nurkassa vessapaperinpalan alla. Piti sitten itse kaivaa tuo toinen oviaukko esiin ja sormella näyttää että missä se on... Sinne katosi Rääbelssön ja siellä taitaa olla edelleen nukkumassa.

Vähän on pöhkö eläin se.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kotihiiret

Näyttelyreissusta ei siis tullutkaan mitään. Alueelle on luvattu liian surkeaa keliä ja muutenkin alettiin jo pohtia, että entä jos likat saavatkin sätkyn sellaisessa vieraassa tilanteessa.
No, vähän harmittaa, mutta ei liikaa. Olishan se ollut hauska mennä hamstereita katsomaan, mutta onneksi niitä voi pällistellä kotonakin!

Kotona on joo kiva puuhastella... Ainakin Rääbelssönin mielestä. Ihme elukka sekin kun on alkanut keikkua päivälläkin hereillä. Eilisen päivänkin se oli kokonaan hereillä, ehkä se luuli että on yö, kun huone oli pimeänä koko päivän. Tiedä sitten.
Pilttiä se ei osaa syödä. Rääbelssönin "täti" eli isosiskoni laittoi sille oikein herkullisen näköisen pilttisiemensekoituksen mutta pikkanen kävi vaan ihmettelemässä limaisia siemeniä, eikä edes maisanut sitä pilttiä. Ei sitten...

Piltti on pahaa, tää on hyvää.
 Ja vaikka tarkoitus olikin, minäkään en lähde viihteelle vaan jään hamsteroimaan kotiin puolipukeissa. On se piru kun hamsterit näyttää aina hyvältä, mutta ite sitten näyttää aina rähjäiseltä ellei puunaa ja laittaudu sitä tuntia.

Nyt muuten on sellanen juttu että loppu tää kirjakielellä selittäminen, ei huvita enää. Postaukset varmaan saa hieman uuden tyylin kokonaan, mutta kenenpä takamusta tuo kutittaisi.

Ehkä illemmalla sitten lisää siitä mitä täällä tapahtuu. Olis herkutteluilta tiedossa tytöillä...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Näyttelyyn?

Jo jonkin aikaa on kiinnostanut käydä hamsterinäyttelyssä. Valitettavasti vähään aikaan täällä alhaalla ei ole niitä ollut, mutta nyt!

Grand Gala 2013 Vantaalla! Kyllä sinne reilun tunnin junassa istuu, mutta silti! Ilmottautuminen meni ohi, mutta elättelen toiveita, että jälki-ilmolla pääsisi vielä mukaan...

Tosiaan olisi ensimmäinen näyttely ikinä sekä minulle että Lilluskalle, jonka kanssa siis olisin lähdössä. Mielestäni Lilluska vaan on niin nätti ja kiltti, että saattaisi jopa pärjätä. Vaikka onhan sillä vähän kellertävää pinttymää pyllykarvoissa, kokeillaan niitä vähän liottaa pois ennen kun mihinkään mennään...

Meillä osataan olla näin kiltisti...

Tarkoitus olisi siis lemmikkiluokkaan yrittää, sillä Lilluskan taustoista ei tosiaan ole juurikaan mitään hajua. Valitettavasti. Muuten saattaisin haluta kokeilla myös standardiluokkaa, mutta se jääkööt tällä kertaa.
Rääbelssönin kanssa saattaisin standardiin jopa pyrkiä, mutta kun ei niin ei, tuo pikkuinen varmaan saisi slaagin jos sitä yritettäisiin hiplailla väkisin.

Mutta joskus pitää vähän temppuilla.

Lilluskasta vielä sen verran, että lienee tarpeellista tarkistaa vielä kynnet. Jotkut niistä tuppaavat kasvamaan turhan pitkiksi ja Lilluska ne yleensä itse hoiteleekin lyhyemmiksi, mutta jos se ei ehdikään nyt ennen lauantaita...

Eikä aina ole kiva olla selällään.
Pohdin myös tuota kuljetusboksipolitiikkaa. Syrkeille suositellaan L-boksi ja ihan minimissään M, joka siis meillä on, mutta pohdin, pitäisikö sittenkin ostaa isompi... Toisaalta tämä tulee olemaan Lilluskan ainoa näyttelykerta (mitä todennäköisimmin) ja boksia pitäisi lähteä kauempaa ostamaan. Candycanesta jos sen nyt tilaisi, ehtisi tulla vielä perillekin...

Mutta ehkäpä pärjäilemme tällä boksilla. Lilluska on jo sen verran vanha (n. 1v. 1kk) ja väsynyt ettei jaksa sen kummemmin riehua päiväsaikaan. Yöllä sitten onkin ihan eri meininki, mutta vasta sitten kun minä olen sammuttanut valot.

Isot kädet ovat kivemmat kuin pienet.
Että pitäkää peukkuja! Toivon, että reissu sinne onnistuu ja että päästään vielä mukaan lemmikkiluokkaankin.
Matkaseuraksi lähtisi minun isosiskoni oman syrkkilapsensa kanssa, joka onkin hieman nuorempi ja pidempikarvaisempi tapaus.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kasvattajalta vs. eläinkaupasta

Kovin kiistelty kysymys tämä. On paljon ihmisiä jotka eivät ikimaailmassa voisi hommata perheenjäsentä eläinkaupasta ja on niitä, jotka hakevat kaverinsa mieluummin juuri sieltä.

Täytyy myöntää, että itse olen kaksi hamsteria liikkeestä hakenut. Ensimmäinen hamsterini Hilla oli mitä todennäköisimmin tukkuhamsteri Ruotsista, eli toisin sanoen luultavasti aivan paskoista oloista ja suvusta ei tietoakaan. Syntymäpäivääkään eivät osanneet sanoa, suuntaa antava veikkaus oli myyjältä että yhdeksänviikkoinen oli se syrkkikakara kun kotiin haettiin.
Lilluskakin on eläinkaupasta, mutta myyjän mukaan Suomessa syntynyt silti. Suku on silti pimennossa, siskon olinpaikka tiedetään...

Lilluska kotimatkalla.

En kuitenkaan suosittelisi kenellekään enää eläinkauppahamsterin ottamista, ellei taustoja todella tiedetä. Jotkut ovat totaalikieltäytyjiä eläinkauppaeläinten suhteen ja tavallaan ymmärrän sen, mutta toisaalta en näe siinä mitään vikaa, jos myyjä on valmis kertomaan eläimen taustoista ja varmistaa, paljonko ostajaehdokas lajista tietää.
Tietenkin on niitä, jotka kirkkain silmin laskettelevat luikuria tulevasta kodista sun muusta, mutta ihan samalla tavalla tällaisiin voi törmätä kasvattajat. Niin ja onhan siinä se, että kasvattaja saa valita kenelle myy, mutta mielestäni eläinkauppojenkin myyjillä pitäisi olla tämä VELVOLLISUUS valita kenen mukaan elukka annetaan.

Ja väitetäänhän sitä, että täydellisimmän lemmikkihamsterin saa kasvattajalta. Meillä on kuitenkin käynyt niin, että Hilla ja Lilluska, eläinkauppatytöt, ovat olleet todella kesyjä heti alkuunsa ja terveitäkin kummatkin. Vilja, joka taas on kasvattajalta, on kiltti ja kultainen sekin, terve myös, mutta käsittely tuottaa hieman ongelmia...
Toisaalta en voi syyttää kasvattajaa Viljan oikkuilusta, koska jokainen hamsteri on yksilö ja Rääbelssön nyt vaan on minun pikkunen tuittupää. :)

Rääbelssön kotimatkalla.

Taisin kadottaa tämän postauksen punaisen langan. Kuitenkin... Sanoisin, että kasvattaja on aina parempi vaihtoehto, etenkin kun ensimmäistä hamsteria on hankkimassa! Silloin saa (yleensä) paljon paremmat pohjatiedot uuden ystävän hoitamiseen ja pitämiseen ja yleensä kasvattaja tarjoaa apuaan myös myöhemmissä vaiheissa yhteistä elämää.

Jälleen kerran on mainittava, että sen kyllä huomaa, että minä en tajunnut hittojakaan hamstereista Hillaa hommatessani. Toisin kuin isosiskoni, joka teki jumalattoman suuren pohjatyön ennen kuin haki oman karvalapsensa kotiin kasvattajalta, johon siskoni ymmärtääkseni on säännöllisesti yhteyksissä.
Onneksi vain minä olin tyhmä tästä sisarusparvesta. Isosisko sai uuden perheenjäsenensä varsin onnistuneesti ja pikkusiskolla on niin paljon tietoa ja taitoa jo nyt, että omaa ensimmäistä hommatessaan osaa varmasti pitää sitä hyvin.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pohdintaa ensimmäisestä hamsterista

Montako kirjoitusvirheiden värittämää sekavaa tekstinpätkää olette lukeneet nuoresta (n. 10-15v.) likasta, joka vaahtoaa että vanhemmat ovat luvanneet lemmikiksi hamsterin?

Minä olen lukenut niitä ainakin sata liikaa. Valitettavasti niistä oikein huokuu se, ettei kirjoittajalla ole paskankaan hajua siitä miten hamsteria pidetään niin, että se on mielekästä sekä hamsterille että omistajalle.
En väitä, ettäkö minulla olisi ollut aikanaan selkeää visiota siitä, miten sellainen eläin asutetaan meille. Joku pieni käry oli, kun myyjältä kysyin, onko duna varmasti 70cm mittainen, mutta oli meillä aluksi pesävanut, muovivoittoinen sisustus ja markettipaskaa kupissa. Ai että kun hävettää.

Ensimmäisen hamsterini Hillan duna alkuaikoina. Huomatkaa pinkki muovihirvitys, keltainen kuolemannöyhtä sekä köyhä sisustus.

Mietin vain, miksi lapsille ostetaan niitä hamstereita.
Ja oikeastaan mietin, miksi sitä pitää miettiä, kun vastaus on melko selvä: kun Elli-Tatjaana 8v. haluaa koiran, sille ostetaan hamsteri jotta kakaran turpa saadaan tukittua. Ja hamsterihan on halpa, helppohoitoinen ja lyhytikäinen lemmikki, joten ei haittaa vaikkei Elli-Tatjaana jaksa hoitaa sitä, kun se pärjää omillaan ja kuolee pian pois!

Justiinsa. On valitettavaa että meille Hilla saattoi hyvinkin tulla tuon kaltaisista syistä (olin 16v. ja yhtä typerä kuin 8v.), mutta onneksi sitä kaikista kamalinta mahdollisinta piinaa Hilla ei joutunut sietämään pitkään.
Melko nopeasti tajusin, että sitä nettiä voi käyttää muuhunkin kun chattailuun. Paniikissa nypin pesävanun pois ja aloin uudistamaan sisustaa puisilla esineillä. Päätin, että alan seuraamaan hamsterimaailman uutisia niin aktiivisesti kuin vain on mahdollista.

Tämän liian pienen pyörän tajusin onneksi poistaa HETI.

Hillan duna sai kaverikseen toisen samanmoisen, jotka yhdistettiin sitten muoviputkella. Ei ehkä paras mahdollinen hökötys mutta parempi kuin ei mitään. Hilla sai myös pahvia ja muuta virikettä.

Mutta mikä helvetti siinä on, että nämä vanhemmat, jotka haluaa ilahduttaa keskenkasvuista jälkeläistään ihanalla söpöllä elukalla, eivät voi sen vertaa ottaa asioista selvää että saisivat sitä hamsterin elintasoa hilattua ylös edes piirun verran? Ei ne lapset sitä kuitenkaan itse tee! Etenkään, jos vanhemmat asettaa tiukan budjetin.

Olen kauhuissani katsonut vierestä, kuinka jotkut ensimmäisen hamsterin omistajat ovat yhtä kujalla hamsterin hoitamisesta kuin minä olin aluksi. Kamalinta on se, etteivät ihmiset tajua/korjaa virheitään myöhemmissäkään vaiheissa, vaan sama meno jatkuu.
Ihan sama minulle, ettei hamsterin tietoisuus ole samaa tasoa kuin ihmisen ja ettei hamsteri tajua kaivata parempaa, jos se ei koskaan ole sellaisesta saanut tietääkään. Vaikka syrkki ei osaa lyödä nyrkkiä pesävanuun ja karjua että haluaa satasenttisen terraarion minidunan sijaan, se reagoi silti. Onpa omistajallakin tosi kivaa katsoa kun hamsteri saa häkkihalvauksen, muuttuu apaattiseksi tai vaihtoehtoisesti vaahto suupielistä roiskuen puree itsensä vapauteen ja tuhoaa kallisarvoisen läppärin laturin piuhan.

Hillasta oli hauskaa tunkeutua tavaroiden taakse.

Kun hamsterilla on tilaa ja tekemistä, siitä on paljon enemmän iloa myös omistajalle. En väitä, etteikö hamsteri voisi elää pitkään/olla omistajalleen rakas ja "viihdyttävä" jos se asuu eväsrasian kokoisessa muoviboksissa, mutta on se vaan niin että kyllä siitä tulee itsellekin hyvä mieli kun ei pidä elävää olentoa vankina karkkilaatikossa.

Että ne ensimmäisiä karvalapsiaan hankkivat, kysykää, googlailkaa, ottakaa selvää, olkaa uteliaita ja vastaavottavaisia, niin tekin nautitte hamsteristanne huomattavasti enemmän! En yhtään ihmettele jos se raukka kuolee yksin pölyiseen nurkkaan unohdettuna, jos omistaja ei ole valmis panostamaan sen hyvinvointiin. Ei ole hamsterin vika että se on "tylsä", koska mielestäni nimenomaan omistaja päättää, onko hänen hankkimansa elollinen olento tylsä vai mielenkiintoinen asuinkumppani.

Joten panostakaa, olitte te sitten hankkimassa mitä eläintä tahansa.

Kiitos Hilla! Hilla oli uskomattoman kiltti, kärsivällinen ja terve lapsi. Hilla opetti minulle, että hamsteri on paljon muutakin kuin pyöreä ja suloinen pieni otus. Ilman Hillaa en luultavasti olisi nyt tässä, eivätkä olisi muuten Lilluska ja Rääbelssönkään.


PS: Onneksi eräs lähipiiristäni suhtautui ensimmäiseen hamsteriinsa todella vakavasti. En ole ikinä nähnyt yhdelläkään ensihamsterilla niin erinomaisia oltavia!

Tästä se lähtee

Olen jo pitkään harkinnut blogin luomista tästä aiheesta. Nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus aloittaa, sillä iltasuunnitelmat meni suoraan sanottuna vituiksi niin tässä nyt sitten jotakin korvaavaa pääsee säätämään.

Kuten arvata saattaa, olen hamsteri-ihmisiä. Ja tämä blogi on omistettu hamstereilleni. Blogissa siis selostan, pohdin ja manaan hamsteriasioita sekä yleisellä tasolla että omiini liittyen, saattaapa täällä myös olla likkojeni omia mietteitä minusta ja maailman menosta.

Haluaisin ensimmäisenä todeta, että en välitä vaikkei kukaan jaarittelujani koskaan lukisikaan. Pääasiassa tarkoitus on viihdyttää vain ja ainoastaan minua, koska olen yksinkertaisesti vain niin mahtava. Öh. Tai sitten en.

Jotta unohtaisitte mitä äsken luitte, esittelen teille blogin päähenkilöt!
Saanko esitellä, Lilja Siiselssön sekä Goldilock's Virnaperhonen (joka parhaillaan pesee pyöreää takamustaan ja mököttää koska en antanut hänelle enempää kurpitsansiemeniä).

Lilja Siiselssön, tuttavallisemmin Lilja ja vielä tuttavallisemmin Lilluska.

Goldilock's Virnaperhonen, tuttavallisemmin Vilja ja vielä tuttavallisemmin Rääbelssön.

Lisää heistä joskus toiste. Tällä hetkellä he ovat juuri se elämäni valo, joka auttaa jaksamaan ja saa aina hymyn huulille. Lilluskan ja Rääbelssönin edeltäjä oli juuri tätä samaa ja aivan mahtava pakkaus.

Hilla Murmelsson oli ensimmäinen hamsterini. Hilla teki koko perheestä lopullisesti toivottomia hamsterihulluja.